MAAILMAN VALO


Kaksinäytöksinen ooppera
Sävellys Annukka Ahola
Libretto Laura Voipio


Oopperan tarina ankkuroituu läntiselle Uudellemaalle, Kirkkonummelle. Sen kuohuvan historian vaiheissa yksilöt pyrkivät löytämään mielekkyyden omassa elämässään ja aikakautensa tapahtumissa. Kronologisen tarinan ohessa kuvitetaan evankeliumi. Teoksen alussa Maria on menettänyt poikansa. Hän vaeltaa ihmiskunnan mukana ja laulaa näkymättömänä yhdessä muiden kanssa.
Ensimmäinen näytös sijoittuu 1300-luvulle, jolloin Kirkkonummelle saapui virolaisia munkkeja. Kansa ottaa vastaan Munkkullan asukkaat ja uuden ajan kukin tavallaan. Kirkon rakentajilla vaihtelevat ilo ja väsymys, usko ja epäusko. Näytös etenee vuoteen 1930, jolloin seurakunta viettää kirkon 600-vuotisjuhlaa. Tätä varten taiteilija Lennart Segerstråle valmisti kirkkoon 40 lasimaalausta.
Toinen näytös alkaa viattomina kuolleita miehiä surevien naisten kohtauksella. Porkkala evakuoidaan, ja taiteilija Segerstråle valvoo itse teostensa poistamisen. Hän piirtää poistetun alttaritaulun paikalle hiilellä puotipaperille krusifiksin, sen ylle katkaistun miekan ja venäjäksi sanat:” Olen kaikkien kansojen Vapahtaja.” Selkkauksen aiheuttanut piirros vietiin piiloon ja
palautettiin kirkkoon 1970-luvulla. Sen rauhan sanoma on taas kaikkien nähtävillä. Oopperan loppukohtauksessa kansa palaa kotiin. Tämä on allegoria Segerstrålen käyttämästä Tuhlaajapoika -vertauksesta. Maailmaan pettynyt ihminen palaa Kristuksen luo. Marian tarina on kiertynyt lopusta alkuun kun hän synnyttää pojan. ”Kohtalo on valmis ennen kuin matka alkaa”.

Ooppera orkesterille, sekakuorolle, lapsikuorolle ja solisteille.
Rooleissa:
Maria, Kristuksen äiti, 1. näytös Annukka Ahola, 2. näytös Elsa Polvinen
Munkki Titus, Jussi Madekivi
Rurik, kylän mies, Pasi Saarelma
Ainikki, Rurikin vaimo, Susann Joki
Inga, Rurikin sisar, Pia Innala
Sureva nainen, Margit Tuokko
Luutnantti Torppa, Jyrki Torppa
Lennart Segerstråle, taiteilija, Ari Tuunainen
Kapteeni Duncker, Pentti Hietanen
Ylienkeli Gabriel, Raimo Laukka

Kapellimestari Juhani Lamminmäki
Ohjaus Juulia Tapola
Puvustus Taina Relander